17.8.2010

ROK ♥

On tää bloggaaminen taas vaikeeta. Mun oli tarkoitus päivittää jo viime keskiviikkona, mut silloin alkoi koulu ja oon ollut koko ajan joko menossa, nukkumassa tai niin väsynyt, etten ole jaksanut keskittyä tarpeeksi päivittääkseni. Lisäksi mun hiiri on semisti hajalla, mikä tekee Photoshopin käytöstä äärimmäisen hankalaa. Oon nytkin ihan silmät ristissä, mut kielsin itseäni menemästä nukkumaan ennen ko oon tehnyt tän merkinnän. Pitäis ehkä opetella juomaan kahvia.



Ti 10.08.2010, Helsinki

Vietin tosiaan viimeisen lomapäiväni Stadissa. Kävin Annin kanssa Korea Housessa (omg, ylläri) syömässä ja sieltä kipitettiin Purikura Shopiin, jonne illan daamini Mirka myöskin saapui jossain välissä.




Näin kävi ko mulla meni järki naaman ja tukan nonstopvammailuun. :--) Mulla oli luonnollisesti pahin bad hair (&face) day miesmuistiin, kuten aina kaikkina tärkeinä päivinä. Kiitti vaan taas Helsingin tuuli.








Käytiin vielä kolmestaan Kampissa ennen ko minä ja Mirka lähdettiin eri suuntaan ko Anni. Kävin taas siinä tokan kerroksen aasiajeejeekaupassa ostamassa uudet ripset. Mukaan sattui myyjän suosituksesta lähtemään jotain muutakin:


Enpä olisi ihan heti uskonut, että Kampissa myydään Heechul-sormuksia! Feikkejä tietenkin, mutta sama se mulle. :D Mulla on sattunut joka kerta ko oon ostanut tuolta jotain olemaan kaulassani tuolla samaisella logolla varustettu koru ja joka kerta se sama myyjä on kommentoinut sitä jotenkin. Tällä kertaa hän kysyi saako suositella mulle jotain ja onneksi suositteli! Noi korut ja toi kanji on mulle hirmu tärkeitä, eikä ainoastaan Heechulin vuoksi.

Lähdettiin vähän ennen kuutta Mirkan kanssa ratikalla kohti ANT Gallerya Rok-taidenäyttelyn avajaisiin, jonne mun lempparistalkkeri Rakel oli mut kutsunut kerrottuaan maalanneensa musta taulun sinne.













Näyttääkö tutulta? Shokkasin aika pahasti ko näin noi kaikki, olin saanut sellaisen kuvan, että siellä olisi tyyliin yksi taulu musta, ei noin montaa! Seisoin siellä galleriassa ikuisuuden vaan äimäämässä sitä seinää millä nuo on. Is this real life? Noi kaikki on ihan mielettömän upeita, mut mun henkilökohtainen lemppari on Lucia, fan of Super Junior -maalaus. Haluaisiko joku heittää mulle tonnin ni saisin sen seinälleni?

Tuon merirosvotaulun teksti on muuten mun Twitteristä, se oli siis reaktioni ko Rakel kertoi mulle ensimmäisen kerran tästä jutusta. Päivittelinkin Mirkalle ja Rakelille, että on se aika pöyristyttävää kuinka nykyään ei voi edes tweetata mitään ilman, että se päätyy maalaukseen jonkun gallerian seinälle. :---D Tää on, kuten kyseisessä tweetissäkin sanoin, yks upeimmista asioista mitä mulle on koskaan käynyt ja oon hirveen kiitollinen Rakelille. ♥












En tajua miten näytän aina ihan kamalalta mun ja Rakelin yhteiskuvissa. :''D Nää ei sentään oo ihan niin kammottavia ko jotkut vanhat... Jotka on kyllä tälleen muutamaa vuotta myöhemmin katsottuna kaikessa järkyttävyydessäänkin omalla tavallaan aika liikuttavia. :DD

Kannattaa oikeesti käydä paikan päällä tsekkaamassa toi näyttely, siellä on Rakelin lisäksi Ville Pirisen, Herra Ylpön ja Marko Saareston rock-henkisiä tauluja esillä syyskuun alkuun asti!

Aiheesta lisää/muualla:

Rakelin taideblogi
ANT Gallery
voice.fi - Rakel Liekki stalkkaa fanityttöjä
ylex.yle.fi - Rakel Liekki piirsi Herra Ylpölle sydämen!
helsinginuutiset.fi - Rakel ja rokkarit madaltavat taidegallerian kynnystä
soffa.tv - Rok-näyttelyn avajaiset (haastattelivat myös allekirjoittanutta, apua :D)

In English: I'm so sorry but I'm too tired to start translating this now, I'll let the photos and this tweet do the talking.

10 kommenttia :

  1. no kiva... TekiS joku mUstakin tAulun !! =D
    oot nätti taas kerran <3

    VastaaPoista
  2. (UUS POSTAUS LSGDGHFDOHIRWEPAH♥ lol oli ihana nähä twitterissä ilmotus uudesta postauksesta XD)

    annin hiukset näyttää noissa purikurissa ihan jonku jrockarin hiuksilta! en vaa saa yhtää päähäni et kenen........ joku Kai? XD
    ja (etelä)helsingin tuuli on ihan jäätävä hiuksille, i totally agree :---D

    ... ois mullakin kyl sydän pysähtyny jos näkisin itestäni _tauluja omgg 8D noi on upeita!

    VastaaPoista
  3. Vautsi! Tosi hienoja maalauksia, ja muutenkin ihan mahtava juttu!

    VastaaPoista
  4. Oon edelleen ihan hirmu onnellinen sun puolesta ja vieläpä KAKSI taulua, wau :O ihana toi''fan of super junior'' ;;_____;; ♥
    äää noi meiän purit... XDD en pääse koskaan ton yli missä tukehdutat itteäs hiuksiis 8'D ja tohon Emmin kommenttiin vielä kiitos kaunis, en ehkä ihan j-rock lookkia tavotellu, mutta otan ton silti suurena kohteliaisuutena ^^

    ♥Anni

    ps.call me honey bb, we gotta talk about saturday~

    VastaaPoista
  5. ;_____; ♥♥♥
    Mua harmittaa niin paljon kun en päässy tonne :<< Noi maalaukset on ihan törkeen hienoja!

    Olit liikkis tossa videohaastattelussa XD ♥

    VastaaPoista
  6. Tuli kans itellä vähän "MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ" fiilis kun Rakel kertoi myös minut ikuistaneensa kyseiseen näyttelyyn :D Huh, oon nyt aivan pannareissa...

    VastaaPoista
  7. omg, vähän ihana toi taulutsydeemi-juttu !
    ja tost videost, LOLOLOL tol yhel jätkäl on mun iskän suunnittelema paita !:DDDD

    VastaaPoista
  8. ÄÄÄÄÄÄÄ luulin että olin ainut ihminen joka huomais että siellä on noita Hee-sormuksia voi perse XDDDDDDDDDDDDDDDDDD Nojoo aina ei voi onnistua pätemään jollain mitä muilla ei oo! Ihania noi maalaukset ;---------; Kuvaa jotenkin sua tosi hyvin (?)Hehz.

    VastaaPoista
  9. Caro:
    Kiitos! :)

    --
    Emmi:
    XDD♥

    Anni on kyl aika rokkistarba!♥

    Jos huomenna tuulee samalla tavalla ni tulee ruumiita...........

    --
    Lotta 「lottimus」 Watia:
    Kiitos! ^^

    --
    Anni:
    Kiitos rakas♥ Musta vähän tuntuu, että tuun huomennakin tukehduttaan itseni hiuksiini. XD

    --
    Buu:
    hfvaedodfklödsk se haastattelu on ihan hirveenkamalanjärkyttävä. XDD

    --
    suppai:
    Aaaaa se olit sinä! :o Ko katoin sitä yhtä, et ihan kauheen tutun näköinen tyttö siinä piirrustuksessa! :D (etkös sä oo se joka cossas Reitaa Traconissa 2009 ja me kaapattiin sut RCE-ryhmäcossissa kuvaan meidän kanssa vai oonko ihan väärässä? Jos muistat. :---D)

    --
    Emiko:
    Cool! :DDD

    --
    anon:
    XDD Olen pahoillani! :''D

    Kiitos!♥

    VastaaPoista
  10. Voi hyvää päivää LEIKITÄÄNKÖ NYT VITTU ETTEN SE OLLUT MINÄ JONKA KAAPPASITTE.............

    Näytin kävelevältä persereiältä mut joo hei tosiaan, minut sinne seinälle iskettiin. Hehe.

    VastaaPoista