25.6.2010

Helsinki ☆ 23.06.2010


06:52, Jyväskylä. Odoteltiin Lyseon takana bussia. Olin ihan tajuttoman pahalla päällä, koska olin nukkunut pommiin ja kaikki oli muutenkin arsesta.


09:06, Heinola. Pysähdyttiin Tähtihovissa. Pidin lakisääteistä meikkaustaukoani ja Matias taisi olla vielä vähän unessa ko se nukku bussissa.


Jakiga♥


Karut silmäpussit ja lievästi keskeneräinen meikki. Tää on mun yhteiskuva Heinolan kanssa, tykkään siitä kaupungista hirveästi!♥ Tajusin just, että poseerasin kyllä Heinolasta pois päin, mutta mitäs pienistä.






Tähtiniemen silta. ♥

Jossain Lahden tienoilla oli mun vuoro nukahtaa, havahduin hereille vasta Ikean pihassa. Helsingissä oltiin yhdeltätoista, bussi jätti meidät steissille, josta käveltiin pyörimään Kamppiin neljäksi tunniksi. Matias narisi koko ajan eikä sille olisi kelvannut mikään muu ko jäätelönsyönti. Oli sillä ihan kivaa kai kuitenkin. :B Mulla ainakin oli! Me hengattiin Annin kanssa jonkin aikaa ja Marunkin näin. Ostin itselleni sydämenmuotoiset aurinkolasit ja Henrille tulijaisiksi Death Note -kännykkäkorun.


15:05, Mariankatu.











Oltiin menossa Matiaksen, Mallun ja Paavon kanssa Korea Houseen (ylläri) syömään, mutta ne olivat jostain syystä pistäneet sen kolmesta viiteen kiinni. D: Mallu ehdotti, että mentäisiin johonkin italialaiseen ravintolaan sen sijaan, mutta sekin oli sitten kiinni. Käytiin kolmannessa paikassa, eipä sieltäkään saanut ruokaa. Oli harvinaisen huono tuuri. Mentiin sit lopulta nepalilaiseen ravintolaan, enpä ollut ennen sellaisessa syönyt! Otettiin Matiaksen kanssa molemmat kanaa valkosipulikastikkeessa, oli hyvää~


16:43, Hakaniemi. Käytiin pikapikaa moikkaamassa kissoja.♥ Meen näillä näkymin ens kuussa hoitamaan niitä pariksi päiväksi!

Viiden maissa tuli vähän kiire, kipitettiin takaisin Korea Houseen hakemaan mulle matkaevästä, sit hypättiin Kaisaniemessä metroon, käytiin Kampissa ostamassa mulle koristeet iPodiin ja Matiakselle Ben & Jerry'siä ja sit taas metrolla steissille. Bussi takaisin Jyväskylään lähti kuudelta.


17:51, rautatieasema. Matias ei oikein tykkää olla kuvattavana. 8<

Fail. :----D Matias yritti ottaa musta kuvaa, mutta se osoittautui vähän hankalaksi tehtäväksi jäätelön kanssa.


17:58, bussi Jyväskylään. Kimbapia, kimchiä, rehuja ja taikinanyyttejä. ♥♥♥


20:04, Heinola.




Tykkään mun iPodin takapuolesta kovasti nyt. ♥ Harmi, ettei etupuoli ole yhtä edustava, siinä on vaan pari pientä säälittävää strassia.



Pitäis varmaan alkaa harkita nukkumaanmenoa, kello kun alkaa lähennellä kolmea yöllä, aurinko nousee ja Buu rynnii tänne herättämään mut kahdeksalta...... Mistä tulikin mieleeni, hauskaa juhannusta kaikille! Mulla on täällä pienimuotoiset teemapirskeet, toivottavasti kaikki menee hyvin. :D

2 kommenttia :

  1. Mmmm, food... eikun

    Toi hisuväri tosiaan sopii sulle tosi hyvin! (Eikä se liityy mitenkään siihen, että ruskeen eri variaatiot on mun ehdoton suosikkiväri hiuksissa ♥)

    Tykkään ihan hirveästi sun ipodin uudesta takakuoresta. Nättii~ ♥__♥

    Mutta, tuhma tyttö! Sun yläosaa ei näy missään kuvassa kunnolla. Kamalaa haureutta tällainen! (Se kyllä taitaa olla se musta mekko yhdistettynä toppiin na no? tai sit oon ihan kujalla...)

    Aurinkoinen kesä!Helsinki ♥

    Lähdetään joku päivä uimaan, kun on oikeen helle! Ja kun mun loma alkaa...

    VastaaPoista
  2. Mio:
    Oot paras!♥

    Nyt pitää saada joku enää pimppaamaan iPodin etupuoli........

    Joo, se on se mekko+toppi-yhdistelmä. ::D Matias oli ottamassa musta asukuvaa, mut sit tosiaan sillä kaatu jäätelö paidalle, housuille ja kengille.

    Lähetään! *--* En ookaan päässyt vielä ulkoiluttamaan uusia uikkareitani. 8D Mut sit kans ollaan järvessäki eikä vaan maata rannalla!

    VastaaPoista