15.3.2010

"Aion poistaa tämän viltin koskematta tuohon Miaan."



La 27.02.
Matkustin Stadiin yhdessä Caritan kanssa, junat oli yllättäen myöhässä + erittäin täynnä + meillä oli liikaa tavaraa = meni pinna kireelle suht vikkelään. Kummasti sitä kuitenkin piristy ko pääs perille ja Terhi ja Buu oli vastassa. :D Olin etukäteen heiltä toivonut muistaakseni tervetuliaiskomiteaa ja -seremoniaa, punaista mattoa ja kuumista aasialaisista miehistä koostuvaa poliisisaattuetta, mutta mitään niistä ei näkynyt! Tästä vääryydestä huolimatta lähdin kiltisti tytsyjen kanssa Korea Houseen.


Söin ekaa kertaa bibimbapia.♥ Oli ihan superhyvää ja jaksoin helposti kaiken, vaikka annos oli melko iso enkä yleensä jaksa ravintoloissa syödä läheskään kaikkea!

Saatuamme masut täyteen haettiin tavarat Steissiltä ja lähettiin Buun ja Terhin kanssa jälkimmäisen luo. Oltiin puhuttu, et mentäis Mamaan, mut ne ei nykyään ilmeisesti kauheesti laske alle 21-vuotiaita sisään ni meni suunnitelmat uusiksi. Terhi tekstas Tiinalle ja päädyttiin lopulta sen kämpille ja sieltä Swengiin. Ei ollut mikään kovin mullistava ilta, istuttiin kuuntelemassa ko jotkut laulo karaokea, löysin kenkäni alta puhelimen (jonka vein tiskille) ja sellasta. Kitistiin Buun kanssa kuinka paljon hauskempaa olis jos siellä sois vaikka Big Bang. :---D Joskus kolmen maissa päätettiin lähtee yrittään Mamaan ko siellä oli kuulemma alle 3 euroa sisäänpääsy (normaalisti 8€) ja alle 21-vuotiaita sisällä, mutta ovella huomatiin, että sisäänpääsy onkin sen kaheksan euroa. Päätettiin Terhin ja Buun kanssa lähteä kotiin, ei ollut mitään järkeä maksaa sellaista hintaa tunnista. Tiina ja kumppanit olivat kylläkin kuulemma päässeet lopulta viidellä eurolla sisään, ihme touhua Maman suunnalta. Johdonmukaisuus olis ihan kiva juttu... Me napattiin hampurilaiset Tuomasgrilliltä (♥) ja kipitettiin räntäsateessa bussiin.

Su 28.02.
En oikeestaan kauheesti muista mitä me tehtiin sunnuntaina, taisin kokkailla hawajinpataa ja sit lagailtiin iltaan asti. ::D Buu pelas Spyroo, Terhi katto vierestä ja mä tappelin Terhin läppärin kanssa.




Illalla oli loman ekan keikan vuoro eli Deathstars Tavastialla! Treffattiin Mirka ja Maija Kampissa, Tavastialle kävellessä törmättiin Nightmareen ja Buun kanssa käytiin pyytämässä yhteiskuvat. Omaani en viitsi julkaista, koska se ylivalottu niin pahasti, mut Buun ja Nightyn kuvan voi tsekata tästä. Missattiin eka lämppäri ko mentiin niin myöhään ja tokakin jäi katsomatta ko istuskeltiin baarin puolella sohvilla kuuntelemassa Maijan ja Mirkan tarinoita edellisen illan keikasta, olivat olleet katsomassa Deathstarsia Tampereella.

Pääesiintyjän ajaksi siirryttiin tietysti salin puolelle, minä, Mirka ja Buu mentiin about kuudenteen riviin ja Maija jäi omasta halustaan jonnekin taakse missä oli väljempää. Vähän harmittaa, etten itse tehnyt samoin, jäi nimittäin osittain vähän huono fiilis keikasta ko sekä mun vieressä että edessä oli pitkiä miehiä joiden takaa en välillä nähnyt mitään ja muutenkin ahdisti. Kuvittelin Terhiltä lähtiessäni valinneeni järkevimmän mahdollisen keikka-asun, t-paidan ja pillifarkut, mutta kaikkea muuta! Farkut liimaantu ihoon kiinni ja paidan niitit tuntu tosi inhottavalta nihkeitä käsivarsia vasten. :s





Bändissä itsessään ei ollut mitään vikaa, vetivät yhtä hyvin ko aina ja Whipin juttuja kuunteli jälleen mielellään. ::D Edelleen kyllä odottelen sitä Opiumia vielä sinne biisilistalle, mrrr. Ehkä mä vielä joskus kuulen sen livenä!

Ma 01.03.
Maanantai oli ihan totaalisesti lagauspäivä. Heräsin taas ekana kokkaamaan meille uuden satsin hawajinpataa ja sen tehtyäni herätin Terhin ja Buun huutamalla "APPA" niiden vieressä. Me ei tehty yhtään mitään koko päivänä, ellei sitten viereisessä Siwassa käyntiä ja Hello Babyn sekä Attack on the Pin-Up Boysin katsomista lasketa aktiviteetiksi. :---D Oli hyvä päivä.♥

Ti 02.03.
Tiistaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja vaihdoin majailemaan Terhiltä Viiville. Sitä ennen käytiin Mirkan, Buun ja Terhin kanssa Kampin Daruma Sushissa syömässä.




Otettiin porukalla jaettavaks tollanen iso setti ja lisäksi otin itselleni vielä munakassushia, se on mun lempparia. :B

Ruoan jälkeen Viivi ja Tiina liitty meidän seuraan ja kierreltiin kauppoja muutama tunti. Olin sunnuntaista viisastuneena päättänyt ostaa itselleni keikkatopin, joka lopulta EI-TÄÄLLÄ-MISSÄÄN-OO-MITÄÄN-tuskastelun jälkeen löytyi Onlysta. Se olikin sitten nappiostos, tekisi mieli käyttää sitä joka päivä. :D



Illalla hajaannuttiin kukin omiin suuntiimme, minä ja Viivi Espooseen. Pääsin taas raahaamaan matkalaukkuani loskassa, uujeajam. Taisi haba kasvaa ihan kiitettävästi tuon reissun aikana, sen verran paljon tuli painavia tavaroita roudattua. Kaikista hirveintä oli kantaa noita Terhille lauantaina, se kun sattuu asumaan neljännessä kerroksessa eikä siellä ole hissiä.........

Ke 03.03.
Heräsin aamulla Bingeul Bingeuliin ennen ko Viivi lähti kouluun. En koskaan uskonut tykästyväni U-Kissiin enkä Beastiin, mut jotenkin kummasti ko oli kuullu Bingeul Bingeulin ja Shockin useampaan kertaan melkein putkeen ni niistä alkoi tykkäämään. :''D Jotkut biisit ei vaan aukee ekalla kuuntelukerralla. Olin suunnitellut nukkuvani niin myöhään ko pystyn, mutten lopulta saanut enää unta, joten nousin jo kahdeksan pintaan ylös.




Päivällä kävin Dong Bei Hussa syömässä lounasta Juhan ja Mallun kanssa. Oli kiva nähdä molempia, en ollut nähnyt Juhaa (joka on siis kummisetäni) kunnolla yli kymmeneen vuoteen! Söin yu xiang rou sia eli suikalepossua valkosipulikastikkeessa, omnomnom. Olin itse vähän possu tuona päivänä, suuntasin nimittäin Dong Bei Husta suoraan Korea Houseen. :-----D Mun ei alunperin ollut tarkoitus syödä siellä mitään, koska olin jo valmiiksi niin täynnä, mutta en sitten kehdannut tilata pelkkää kahvia, joten otin pienen kimbap-annoksen myös. :D Oli kiva olla yksin liikenteessä, sain kulkea täysin oman mieleni mukaan. Tuplalounaan jälkeen kävin Saanan luona.♥ Miten me taas päädyttiin puhumaan kaiken maailman creeper- ja kummitusjuttuja?


Ilta meni Viivin kanssa hengaillessa, ensin Helsingissä ja sit sen kämpillä. Tehtiin (tai siis Viivi teki) meille riisiä ja kanaa hapanimeläkastikkeessa. Vähän meinas lastat lennellä ja riisit tulla mitattua väärän asteikon mukaan, mut hyvää siitä loppuen lopuks tuli! XD

Image and video hosting by TinyPic


Sellanen oli mun lomaviikon eka puolisko! Luin tän läpi äsken ja tuntuu, että kirjotin koko ajan ruuasta...... Onkohan mulla nälkä tai jotain? ::D Tekee kyl edelleen mieli sitä sushia mitä en oo vieläkään onnistunut löytämään Jyväskylästä. Näitä on vähän hassu kirjottaa ja postata kaks viikkoo sen jälkeen ko noi on tapahtunu, mut parempi myöhään ko ei milloinkaan?

Translation: I'm sorry, no translation for this entry! I want to post this now and I don't have the energy to start translating it. ._. I hope you all understand! Enjoy the pics and vids!

6 kommenttia :

  1. ei tälläsii pitkii juttui jaksa kukaan lukea..

    VastaaPoista
  2. EIIII XDDD todellisuus iskee ja kovaa kun nään kuvan mun mullistavista kokkaustaioista täällä.....
    t. maailman eeppisin kokki

    VastaaPoista
  3. "ei tälläsii pitkii juttui jaksa kukaan lukea.."
    XDDDDDDD Kato nyt, pilasit jonkun anonyymin elämän kun teit liian pitkän postauksen =(=(==(=((

    Omnomnom sushia ;___;

    ... Mut joo toi koko loma pyöri kyl aika pitkälti ruuan ympärillä, ei ihmekään et siitä on paljon juttua XDD

    En keksi taas mitään järkevää kommentoitavaa. Odotan innolla osa kakkosta ja laahustusvideoo (Kai sä aiot laittaa sen?!? XDD) :---DDD

    VastaaPoista
  4. P.S. Onneks toi kommentti ehti tulla, olin meinaan just postannu sen kun tuli ilmotus et Firfox kaatu... </3 Tää ei tykkää sun blogista XD

    VastaaPoista
  5. No voi itku daa ku anonyymin silmät väsyy tällasta lukiessa~ Lyhyet postaukset ei oo mielenkiintosii. Mielummin mä luen pitkiä, mut jokainen tyylillään~

    ..Ai tässä postauksessa oli ruokaa? Ai missä, en mä vaan nähny :'D Noh, sen rahan vois laittaa paskempaanki! Ruoka on <3

    VastaaPoista
  6. anon:
    Niin käy joskus. :D

    --
    568A:
    XDDD♥ Se oli oikeesti hyvää!

    --
    Buu:
    Laahustusvideo♥♥♥♥ Laitan toki, mikäli kehtaan laittaa sen juutuubiin. XD

    --
    Emmi:
    Mäkin luen mielummin pitkiä vaikka yleensä teenkin aika kuvapitoisia postauksia.

    Ruoka tätä maailmaa pyörittää eikä raha, eikös? ::D

    VastaaPoista